banner


 

Yritys

Ketterä pikku äänipaja Nurmeksessa, Pielisen rannalla Pohjois-Karjalassa.
Erikoistunut spiikkauksiin, räätälöityihin sävellyksiin ja äänisuunnitteluun.

Töitä kuultavissa jatkuvasti netissä, radiossa ja töllössä. Alueellisten kanavien lisäksi mm. YLE TV1 ja Teema ovat työllistäneet meitä usein.

Rokkia
on soitettu levyille kohtuullisia määriä myös, katso vaikka.

Laatu kaikessa työssä myyntivaltti nro 1. Nopeus hyvänä kakkosena, yhdessä kustannustehokkuuden kanssa. Toimintamme on 90% etätyötä, asiakkaamme kun tulevat joka puolelta Suomea ja joskus rajojen ulkopuoleltakin. Tuotteemmehan toimitetaan lähes aina verkon yli, joten etätyön ansiosta olemme todella nopeita mitä tulee toimitusaikoihin.

Uusia juttuja äänen alueella kehittelyssä koko ajan. Myymälään, nettiin, messuille, radioon, videoon, kännykkään - joten ota yhteyttä pienessä tai suuremmassa musiikki- tai spiikkitarpeessasi. Suunnitelmasta toimintaan on meillä lyhyt matka, ja mikäli omat resurssimme loppuvat kesken, on meillä ammattilaisverkostomme ansiosta vetoapuja vaikka suurempaakin projektia ajatellen.

 

 

 

Ajankohtaista

Eetu vaihtaa raidetta-ääniblogisarja

Siniaalto Soundworks tuottaa 16
ääniblogin sarjan eWork.fi-verkkosivustolle.
Eetun seikkailuja pääset kuuntelemaan
osoitteessa http://www.ework.fi

Talentum Uutiskommentit-podcast

Siniaalto Soundworks jatkaa podcastlähetyksien tekemistä Talentum Medialle.Joka perjantai-aamu julkaistava Podcast-lähetys
koostuu Talentum Median verkkolehtien toimittajien uutiskommenteista.

Talentum Uutiskommentit-podcastin voi kuunnella ja tilata omalle koneelle osoitteessa
http://podcast.talentum.com

 

 

 

 

 

©2007 Siniaalto Soundworks. Kaikki oikeudet pidätetään. All Rights Reserved.